Järkytys. Sauvat ryhtyvät töihin.

Patsaan paikalla oli pölypilvi. Sieltä kuului myös ratinaa ja putoavien kivien ääniä. Liisa odotteli hetkisen, ja kun hän näki että pölypilvi alkoi selvästikin laskeutua, päätti hän lähteä katsomaan lähempää mitä ihmettä oikein oli tapahtunut. Kissan hän laittoi taskuunsa, jossa se heti käpertyi kerälle, mutta kuitenkin siten että pää pisti taskusta ulos. Silmät pyöreinä ja isoine korvineen pikkuinen kissa näytti suoraltaan hassulta, Liisa totesi ja häntä nauratti.

Liisa asteli varovasti patsaan luokse. Pölyä leijaili vielä ilmassa, mutta suurin osa oli jo laskeutunut maahan. Isoja kiven järkäleitä makasi joka puolella. Liisa huomasi että patsaan jalusta oli haljennut useaan osaan. Muutaman metrin päässä siitä mikä oli ollut jalusta, oli isompi kiviröykkiö. Se liikahteli, ja osa kivistä putosi maahan. Pikkuinen kissa katseli röykkiötä ja murisi taas.

Röykkiö liikahteli voimakkaammin, ja Liisa tajusi että sen alla oli jotakin. Jotakin, joka oli kaivautumassa ulos. Säikähdyksestään ja hämmennyksestään huolimatta Liisa huomasi ajattelevansa miten hän voisi auttaa. Ennen kuin hän sai ajatuksensa loppuun, sauva oli jo liikkeellä. Se kierteli röykkiön ympärillä hohtaen kirkasta valoaan. Isommat kivenjärkäleet laskeutuivat pehmeästi sivuun ja niiden alta alkoi paljastua hahmo. Sehän on leijona!, Liisa totesi järkyttyneenä. Ja todella iso leijona!

Sauva leijui leijonan ympärillä. Kun isommat kivet olivat siirtyneet maahan, Liisa näki maassa makaavan leijonan paremmin. Sauva liikkui sen ympärillä ja ikään kuin kokosi eri kokoisia kivipyörteitä, jotka siirtyivät toisaalle leijonan luota. Pian jäljellä oli enää pölyä, ja sauva palasi takaisin Liisan lähelle.

Liisa oli hämmennyksestä mykkänä. Mitä hänen nyt pitäisi tehdä? Leijona oli valtava! Hän ei ollut koskaan edes kuullut, että leijona voisi olla näin iso. Mitä sitten tapahtuu kun se herää?, Liisa ajatteli. Samassa kissa ponkaisi hänen taskustaan ulos ja lähti leijonan luokse. Liisa katseli hämmentyneenä kun pikkuruinen kissanpentu lähestyi varovasti maassa makavaa jättiläismäiseltä näyttävää isoa kissaa. Kissanpentu suuntasi kohti leijonan päätä, ja perille päästyään se alkoi varovaisesti mutta hyvin päättäväisen näköisenä nuolla leijonan kuonoa. Aloittaen sen nenästä.

Leijonan kyljet alkoivat värähdellä hitaasti mutta vakaasti. On se siis ainakin hengissä, Liisa totesi. Onpa merkillistä. Pikku kissa jatkoi nuolemistaan tarmokkaasti. Nenän nuoltuaan se siirtyi leijonan viiksiin ja sen jälkeen silmiin. Leijonan hengitys syveni ja sen kyljet liikahtelivat voimakkaammin.

Voi että, ajatteli Liisa. Osaisinpa minäkin auttaa. Tuntuu niin typerältä seistä vain tässä tumput suorina.

Sauva sai hepulin. Siltä se ainakin Liisasta näytti. Se värähteli ja hyppeli, pomppi paikallaan. Sitten Liisa näki että se muutti muotoaan. Ahaa, muisti Liisa. Olen unohtanut sauvatelineen! Samassa hänen vieressään olikin jo tuttu teline, jota lohikäärmeratsastaja oli Liisalle esitellyt. Mitähän leijona tarvitsee?, Liisa ajatteli telinettä katsellen. Sieltä sinkoutui ilmoille kolme sauvaa, jotka alkoivat kasvaa pituutta ja leveyttä. Liisan kaulassa kantama sauva liittyi niiden seuraan.

Yksi sauvoista muuttui sinivihreän sävyiseksi ja täyteen mittaan kasvettuaan sen päästä alkoi suihkuta vedeltä näyttäävä nestettä maassa makaavan leijonan päälle. Leijona voihkaisi. Toinen sauva iskeytyi maahan aivan leijonan viereen, ja siitä alkoi versota jonkinlainen köynnös joka kasvoi hurjaa vauhtia. Kolmas sauva hehkui punaista valoa kiertäen leijonan ympärillä. Sauva joka Liisan kaulassa roikkui oli muuntunut kullanhopean väriseksi. Kulta ja hopea muodostivat spiraalin joka alkoi liikkua kun sauva liittyi punaista valoa säteilevän sauvan seuraan.

Liisa katseli hämmentyneenä sauvojen liikettä. Se oli jotenkin hypnoottista. Samoin veden kimalle, jota yksi sauvoista leijonan päälle suihkutti. Jostakin vesisuihkuun osui auringonsäde, ja leijonan päälle alkoi muodostua sateenkaarisuihku. Iso eläin huokaili ja hengitti raskaasti, mutta selvästikin elämä oli palaamassa takaisin sen olemukseen. Liisa huomasi puristavansa käsiään tiukasti yhteen, ja tajusi että häntä ei pelottanut lainkaan. Päinvastoin, hän odotti jo innolla mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Pikkuinen kissa lopetti nuolemisen, se ei selvästikään tykännyt vesisuihkusta. Se jäi istumaan leijonan pään lähelle, sopivan etäisyyden päähän vedestä. Punaista ja kullanhopeista valoa hehkuvat sauvat liikkuivat kuin hidastettuna aivan leijonan iholla, ja Liisa näki kuinka leijonan karvaan alkoi vähä vähältä palautua syvän kullanoranssi kiilto. Leijona eheytyy silmissä!, Liisa tajusi. Sauvat parantavat sitä!

Sauvoista paljastunut uusi ominaisuus järkytti Liisaa syvästi, vaikka hän ei ymmärtänyt miksi. Liisa ei kuitenkaan ehtinyt olla järkyttynyt, koska leijona alkoi jo pyrkiä jaloilleen. Sauvat tekivät vielä muutaman kierroksen sen ympärillä, mutta vetäytyivät sitten kauemmaksi. Vesisuihkua suihkutteleva sauva oli vielä paikoillaan, ja Liisa näki sateenkaaren sisällä mitä upeimman leijonan. Valtavan urosleijonan, jonka käpälät pelkästään olivat lähistöllä makaavien kivenjärkäleiden kokoisia. Sateenkaari peitti leijonan kokonaan sisäänsä, ja iso kissa näytti selvästikin nauttivan olostaan. Se haukotteli ja venytteli, ja ravisteli harjaansa. Se näytti hymyilevän pienelle kissalle, joka istua nökötti leijonan kasvojen lähellä ja tuijotti isoa serkkuaan totisena.