Uni. Yllätys.

Liisa nojasi puun runkoa vasten, ja lehvästön kautta siivilöityvä valo lämmitti mukavasti. Olo oli rento, ja tuli koko ajan rennommaksi. Ilmassa kimmelsi pieniä kultaisia hippuja, ja Liisa seuraili niiden leikkivää liitelyä. Hippuja ilmestyi koko ajan lisää. Niistä muodostui pieni pyörre, jonka iloiseen kisailuun liittyi joukko perhosia ja muita pieniä siivekkäitä olentoja. Pyörre tiivistyi ja alkoi hohtaa. Hohteeseen alkoi muodostua hahmo.

Pyörteestä astui ulos nainen, jonka Liisa oli nähnyt sumu-oven kuvassa. Naisella oli siivet, ja hän näytti aivan yhtä lempeältä kuin mitä Liisa muisti. Muisti!, Liisa hätkähti. Niin, hän muisti hetken öisessä puutarhassa, jolloin hän oli pidellyt kädessään pientä valopalleroa ja esitellyt sitä naiselle.

Nainen hymyili Liisalle. Liisan valtasi ilo ja hämmästys, ja hän tunsi kuinka kyynelet alkoivat valua poskille. Suusta livahti pieni nauru, joka jäi sävelinä keikkumaan Liisan ja naisen välille. Nainen tarttui yhteen säveleen ja puhalsi siihen. Siitä hajosi pienemmiksi säveliksi, joka muotoutui jonkinlaiseksi jonoksi. Kuin sävelasteikolla, Liisa katseli ihmeissään. Hän kuuli tutun musiikin, mutta ei saanut kiinni siitä mihin musiikki liittyi.

Nainen nauroi, ja myös hänen suustaan nousi säveliä. Ne liittyivät Liisan suusta purkautuneisiin säveliin, ja muodostivat tanssivan piirin. Musiikki jonka Liisa kuuli, muuttui täyteläisemmäksi. Sitten nainen viittasi Liisan luokseen. Liisa nousi ylös hämmästellen miten kevyeksi hän olonsa tunsi. Nainen tarttui hänen käteensä ja veti sen suoraksi. Naisen käsi oli niin lämmin, Liisa ihasteli. Ja pehmeä.

Kädet yhteen liitettyinä he piirsivät ilmaan kuviota. Kun kuvio oli valmis, nainen ohjasi vielä Liisan kättä omassaan piirtämään jotakin kuvion yläpuolelle. Sanoja. Liisa yritti saada sanoista selvää. Kun viimeinen kirjain oli piirretty ja käsien liike lakkasi, kirjaimet alkoivat hohtaa ilmassa, Liisa näki mitä he yhdessä olivat kirjoittaneet. ”Ystävät”, ilmassa luki pienen ympyrän ulkopuolella siten että teksti seurasi ympyrän viivaa.

Sanojen alkaessa hohtaa myös itse ympyrä alkoi hohtaa. Liisa katseli hämmästyneenä, käsi edelleen naisen kädessä, kuinka ympyrän sisus alkoi pyörteillä ja sitten ikään kuin kääntyä sisäänpäin. Se avautui poluksi, joka kiemurteli jonnekin kaukaisuuteen. Jotakin liikkui polulla. Jotakin hyvin pientä. Liisa katseli uteliaana kun tuo jokin tuli lähemmäksi ja lähemmäksi. Nainen hänen vieressään tuntui hyvin turvalliselta ja rauhalliselta.

Pieni hahmo pysyi pienenä. Kun pikkuruiselta liikkuvalta pisteeltä näyttänyt ”jokin”läheni, se alkoi näyttää pallukalta. Kun se liikkui vielä lähemmäksi, Liisa alkoi erottaa neljä jalkaa. Hmm, hän tuumaili itsekseen. Onpa mielenkiintoista. Nainen puristi hänen kättään rohkaisevasti. Pallukka alkoi olla ja aika lähellä oviaukkoa. Liisa kurkotti katsomaan hieman lähempää. Hän ei nähnyt kunnolla, joten hän otti muutaman askeleen lähemmäksi ovea. Nainen seurasi hänen perässään.

Se oli pikkuinen kissa! Jota selvästikin pelotti. Liisa mykistyi, sillä hänestä pikkuinen kissa oli ihan hirmuisen rohkea kun se tuolla tavalla matkasi yksikseen suuressa maailmassa. Mutta se oli peloissaan, ja ehkä vähän yksinäinenkin? Liisa päästi naisen kädestä irti ja kumartui eteenpäin. Hän varoi koskemasta ympyrän hohtaviin reunoihin, kumartuen kuitenkin niin lähelle oviaukkoa kuin koki turvalliseksi. Pikku kissa istui polulla ja katseli Liisaa silmiin. Se tärisi. Voi että, ajatteli Liisa. Se on varmaan väsynyt ja nälkäinen. Ties miten pitkän matkan se on taittanut.

Liisa katsoi kissaa ja hetken aikaa kaksikko tutkaili toisiaan. Liisaa pelotti, mutta hän päätti silti rohkaista mielensä. Sitten hän puhui kissalle. ”Haluaisitko tulla tänne? Haluaisitko liittyä seuraani?” Liisa pelotti se, että kissa ei ehkä hyväksyisikään hänen tarjoustaan. Kissat kun ovat joskus hieman sellaisia, hmm, valikoivia.

Kissa naukaisi ja lähti samantien kulkemaan kohti oviaukkoa. Liisa ojensi kätensä, ja kissa hyppäsi hänen käsivarrelleen, josta se pehmein askelin tassutteli Liisan kättä pitkin olkapäälle, löysi hänen takkinsa hupun, ja käpertyi sinne nukkumaan.

Voi, Liisa henkäisi.

Sitten hän kääntyi naisen puolen. Nainen sipaisi Liisaa poskelle, ja otti Liisan kasvot käsiensä väliin. Liisan silmät tulvivat. Nenästäkin valui jotakin. Suusta kuitenkin livahti nauru, ja sen huomatessaan Liisa nauroi lisää. Kyyneltensä läpi hän näki naisen hymyn. Sitten nainen irroitti otteensa, ja alkoi hajota kultaiseksi usvaksi. Liisa katseli itkien ja nauraen kultaisen pyörteen ja siivekkäiden olentojen leikkiä, jotka Ihmemaan auringon valossa kimaltelivat timanttien lailla.

10943717_10152590500447477_4808597074915604414_nKuvan lähde: Facebook-ryhmä Fairies, dragons and other mythological creatures

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s