Lohikäärmeratsastaja, sauva ja portaalikivi

Liisa oli matkastansa väsynyt, ja ilahtui kun pimeän metsän pimeällä polulla pilkotti valoa jossakin edessäpäin. Hänen askeleensa kepeni ja hän suunnisti kohti valoa. Edessä avautui metsäaukea, jossa rätisi iloinen tuli. Tulen ääressä istui hahmo.

Liisa kulki varovasti nuotiopiirin reunalle. Hahmo kääntyi häntä kohti, ja Liisa näki että nuotion äärellä istui tummanpunaiseen kaapuun pukeutunut nainen. Kaavun väri eli tulen valossa, välillä se oli verenpunainen ja välillä lämmin ja ruskea niin kuin vain Äiti Maan syli voi olla. Nainen katsoi Liisaa ja toivotti hänet tervetulleeksi nuotiotulen ääreen.

Kului pitkä tovi hiljaisuudessa. Tuli rätisi ja valon sekä varjon tanssi sai Liisan uneliaaksi. Vastuut, jotka Ihmemaan asioiden hoitamiseen liittyivät, painoivat raskaana. Liisa huokaisi. Sitten hänen katseensa kiinnittyi naisen taakse. Siellä oli iso varjo, joka pysyi liikkumatta siinä missä muut varjot nuotion ympärillä elivät ja muuttivat muotoaan. Liisa hieroi silmiään, sillä varjo muistutti epäilyttävästi lohikäärmettä. Sivusilmällä Liisa huomasi nuotion äärellä istuvan naisen suupielessä hymynkareen.

Se on lohikäärme, nainen sanoi. Ja minä olen lohikäärmeratsastaja. Portti, josta Irvikissa Sinulle kertoi, on nyt auki. Koska sinä avasit sen. Me tulimme ensimmäisenä läpi, minä ja Ryohan, nainen sanoi. Ja kertoi sitten, että Ryohan tarkoittaa kumppania. Sillä sellainen on lohikäärmekansan side näihin ikiaikaisiin olentoihin, että he ovat yhtä ja samaa, ja kulkevat elämänpolkua rinnakkain, toinen toistaan tukien.

Liisa tuijotti varjoa silmät suurina. Sillä se liikkui, ja tuli lähemmäksi. Jokin alkoi kimmeltää. Kun valtavan olennon pää laskeutui nuotion ylle, Liisa oivalsi että kimmellys tuli sen suomuista, jotka hohtivat kultaisina pehmeän tulen valossa. Olento käänsi päänsä sivuttain, ja Liisa huomasi tuijottavansa yhteen lautasen kokoiseen silmään, jossa ikään kuin väreili tähtien sumu ja universumien pyörteet. Sitten olento veti syvään henkeä, ja puhalsi ulos. Liisan ylle satoi pehmeää kultaista pölyä. Liisa hengitti pölyä sisään, moneen kertaan syvinä sisäänhenkäyksinä, ja tunsin kuinka jokin hänen sisällään alkoi rentoutua ja vapautua. Keventyä.

Nuotion ääressä istuva nainen katseli Liisaa tarkkaavaisesti. Liisa huomasi, että nainen piteli toisessa kädessä sauvaa ja toisessa valtavan suurta timanttia. Timantti hohti himmeästi tulen valossa. Nainen alkoi puhua.

Nainen kertoi kansastaan ja sen eri heimoista, joita on runsaasti. Hän puhui lohikäärmeportista ja portaaleista, ja kertoi että sauva jota hän kädessään pitelee on Mestarin sauva. Ja että sauva on monien asioiden muassa myös avain, jolla voi avata portaaleja minne ikinä haluaa. Portaaleiden läpi voi matkustaa, mutta niiden kautta voi myös siirtää energiaa, ja kutsua jotakin tiettyä energiaa tai energian sävyä ja laatua, jota haluaa ilmentää jossakin tietyssä ajassa ja paikassa. Liisa kuunteli intensiivisesti ja ajatteli surkeana että hän ei ymmärrä mitään, eikä varmaan muista tästä mitään juuri silloin kun hänen tarvitsisi muistaa. Ikään kuin nainen olisi lukenut Liisan ajatuksen hän virkkoi: älä huoli, muistat kyllä sitten kun on sen aika. Uni lataa, ja unen maailmassa kaikki mikä on puhuttu, latautuu tietoisuuteesi.

Nainen käänsi katseensa timanttiin. Tätä sinä tarvitset, hän sanoi, ja ojensi jalkapallon kokoisen läpinäkyvän timantin Liisalle. Liisa otti timantin vastaan ja tuijotti sitä silmät suurina – se oli höyhenen kevyt! Nainen jatkoi puhettaan ja kertoi, että timantti on kiteytynyttä energiaa, jonka voi ottaa omaan kenttäänsä ja sitä kautta se leviää kaikkialle missä Liisa kulkee, imeytyen myös maaperään. Sitä voi pyytää avuksi myös kaikkiin tilanteisiin siunaamaan ja kirkastamaan niin ihmisiä, asioita kuin toiveita ja unelmiakin, nainen täsmensi. Liisa otti timantin kiitollisena vastaan, ja suuri oli hänen hämmästyksensä kun timantti yhtäkkiä sulikin hänen käsiinsä, jättäen jälkeensä vain pienen kimmeltävän pölykerroksen.

Sitten nainen ojensi sauvaa ja sanoi ”katso”. Samassa nuotion vierelle ilmestyi hassun näköinen noin metrin mittainen pyöreä ja pyörivä puinen teline, joka oli täynnä sauvoja.

Annan sinulle sauvan energian, nainen sanoi, sillä tulet sitä tarvitsemaan. Kysy aina mitä tarvitaan, ja sopiva sauva ilmestyy sinulle. Halutessasi voit myös valita jonkun tietyn sauvan tai sauvat. Naisen puhuessa teline pyöri hitaasti ympäri ja Liisa näki että telineessä oli loputon määrä mitä erilaisimpia sauvoja puisista kivisiin ja kristallisiin. Jotenkin Liisa myös tiesi, että sauvat pystyvät muuttamaan kokoaan hammastikun kokoisesta jättiläismäisiin pylväisiin, ja että niiden avulla energia kulkee maasta taivaaseen ja taivaasta maahan ikään kuin paalua pitkin. Mutta tarvitaan aina joku, joka sauvan lyö maahan, joku joka päättää että nyt sauvaa tarvitaan ja että se lyödään juuri tähän kohtaan. Ja muistathan myös sen, että sauva on myös avain portaaleihin. Jos sinun tarvitsee avata portaali jonnekin, tai kutsua joku paikalle, kysy mitä tarvitset, ja oikea sauva ilmentyy.

Liisa tunsi olevansa täysin pyörällä päästään.

Vielä yksi asia, nainen totesi. Hän kaivoi taskustaan pienen pyöreän harmaan kiven, jossa oli soikion muotoinen rinkula. Tämä on portaalikivi. Se opettaa sinut luomaan ja avaamaan tarvittavia portteja, ovia ja portaaleja. Älä huoli, siinä on turvamekanismi, nainen totesi nähdessään Liisan ällistyneen ilmeen. Portaali on täysin turvallinen käyttää. Ihmisten kielellä sanottuna voisi sanoa että tämän kuin opettelisi ajamaan pyörällä jossa on apupyörät. Sinun ei anneta kaatua. Mutta oppiminen edellyttää sitä, että jokainen opettelee ja harjoittelee itse.

Liisa tuijotti ihmeissään kiveä, jonka nainen asetti hänen kämmenelleen. Sen pyöreys kertoi, että kivi oli pitkään hioutunut meren aalloissa. Valkoinen rinkula joka kiven toisella puolella oli, toi mieleen suun. Liisa tutkaili kiveä ihmeissään, ja tunsi että häntä alkoi kovasti väsyttää.

Hän nosti katseensa. Nuotio paloi edelleen iloisesti, mutta punakaapuista naista ja lohikäärmettä ei näkynyt missään.

Liisa nukahti kaikki uudet ihmeelliset asiat mielessään pyörien, kivi tiukasti nyrkkiin kätkettynä.